Kajosin roskaruokaan, mutta sopivissa määrissä. Ainakin puntarin mukaan shoppailu on hyvää kuntoilua ja roskaruoka ei haitannut. Puntari näytti tänään 72,6 kg ja sitä se ei ole tehnyt pitkään aikaan. Tosin se oli aika yllätys. Mutta voisin sopia, että se oli viimeinen roskaruoka tänävuonna;D. Ja ensivuoden puolella korkeintaan kerran kuukaudessa? Ei minulla ruuan kanssa ole erityisiä ongelmia. Syön terveellisesti, jos todella päätän niin. Toki onhan herkuista vähän vaikea kieltäytyä joskus:s. Ongelmani on ennemminkin se, että en saa persettä penkistä ylös ja mennä vaikka lenkille! Tänään olisin mennyt, jos aika olisi riittänyt..Eikä se ole tekosyy vaan tänään ei oikeasti ole aikaa. Yhden hassun jutun olen huomannut. Teen esim pohkeita, kun harjaan hiuksia tai odotan mikrosta ruokaa.. Eli siis treenailen aina kun mahdollista. Pikkujuttuja, mutta ajan kanssa niistäkin voi olla hyötyä. Ainakin toivottavasti.
Katselin tänään uutta H&M:n kuvastoa..Voi sitä täydellisyyden määrää. En minä todellakaan itselleni tavoittele mitään mallin tikkuvartaloa, mutta kauniita naisia täydellisissä vartaloissaan ei siinä voi tulla muutakuin kateelliseksi.
perjantai 30. joulukuuta 2011
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
2012
Vuosi 2012 lähestyy ja nyt mä olen päättänyt ottaa itseäni tosissaan niskasta kiinni ja toteuttaa mun uudenvuoden lupauksen! Laihtuminen. Oon aina ollu pullukka. Pienenä olin lihava, yläasteella laihduin 8lk-9lk aika paljon pituuskasvun ansiosta. Nyt kiloja on alkanut yhtäkkiä kertymään ikävästi lisää. Todella ikävästi..
Olen siis n.170cm pitkä ja painan 73-74kg..Tavoitepainoni on n. 65kg eli kiloja pitäisi karista pois n. 9kg
Vihaan sitä, kun olen shoppailemassa ja sovituskopissa rupean taas huokailemaan vatsamakkaroitta ja lihavaa persettä. Pidän kuntoilusta, mutta teen sitä liian vähän. Aloitin juuri tanssin harrastamisen. Lenkkeilyä ja muuta kuntoilua pitäisi lisätä ihan tosissaan ja sen aion tehdä. Myös salikorttia olen haaveillut.
Mitä ruokapuoleen tulee niin aion syödä terveellisemmin ja pienentää annoksia. Karkkilakkoon en rupea sillä se vain lisää sitä, että syön jotain muita herkkuja.
Ajattelin, että tämän blogin kirjoittaminen ei saisi minua luovuttamaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)